Castilla y León (Ávila, Burgos, León, Palencia, Salamanca, Segovia, Soria, Valladolid, Zamora)
Madridin luoteispuolella sijaitseva Castilla y León on maa-alaltaan Espanjan suurin, joskin suhteellisen harvaan asuttu itsehallintoalue. Yli puolet sen pinta-alasta on maanviljelyksen käytössä, ja maisemat vaihtelevat tasangoista vuoristoihin. Alueen historia avautuu vierailulla vaikkapa Salamancan, Ávilan ja Segovian kaupungeissa, tai Camino de Santiagon pyhiinvaellusreitillä, josta noin 400 kilometrin matka kulkee Castilla y Leónin halki. Alueen nimen alkuosa – Castilla – viittaa alueen linnoihin ja León taas entiseen Leónin kuningaskuntaan.
Castilla y Leónin talvet ovat purevan kylmiä ja kesät kuumia, ja paikoin vettä saadaan vain noin 300 millimetriä vuodessa. Viiniköynnöksiä viljellään lähinnä alueen pohjoisosissa ja Dueron jokilaaksossa. Vaativasta ilmastosta huolimatta erittäin kiinnostavia viinejä tuotetaan erityisesti El Bierzossa, Ribera del Duerossa, Ruedassa ja Torossa. Eniten viljellään tummaa Tinto Finoa, joka toisaalla Espanjassa tunnetaan nimillä Tempranillo, Tinto de Toro, Tinto del País tai Tinto Aragonés sekä tummaa Prieto Picudoa. Lisäksi viljellään vaaleaa Verdejoa ja Jereziä (Palomino).
DOP Arlanza (2007) on saanut nimensä alueen läpi virtaavan joen mukaan. Sen viinitarhat ovat 700–1200 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueen viininviljelyperinne on hyvin vanhaa, mutta viinikirvan tuhojen vuoksi käytännössä kaikki köynnökset revittiin viime vuosisadan alussa juurineen, ja uudet istutettiin 1920-luvulla. Seuraavassa vaiheessa, 1950-luvulta alkaen, moni viljelijä siirtyi tuottavampaan viljanviljelyyn, sillä työvoiman niukkuus ja pienet palstat tekivät viinintuotannon kannattamattomaksi. Eri rypälelajikkeita oli tuolloin myös paljon, ja monet niistä sopeutuivat huonosti paikallisiin oloihin.
Arlanzan viininvalmistusperinnettä ryhdyttiin elvyttämään uudelleen vasta 1990-luvun puolessavälissä, ja vain noin kymmenessä vuodessa Arlanzan viinit saavuttivat DOP-luokituksen.
Ilmastoa leimaa Atlantin rannikon läheisyys. Lämpötilat ovat äärimmäisiä ja sadetta saadaan noin 500 mm vuodessa. Pohjamaa on kivinen, ja viiniköynnösten juuret pääsevät helposti tunkeutumaan syvälle. Pintamaa on hiekkaista ja vähäravinteista, ja maaperä oivallista viininviljelylle.
DOP Arribes (2007) sijaitsee aivan Portugalin rajan tuntumassa, Duero-joen laaksossa, Zamoran ja Salamancan maakunnissa. Arribes juontuu latinan sanasta ad ripam, eli ’joen rannalla’. Matkallaan länteen Duero-joki kulkee tasangon halki päätyen Portugalin rajalla jopa 300 metriä syviin rotkoihin, joita paikalliset kutsuvat sanalla ’arribes’.
Alue on hyvin suotuisaa viininviljelylle. Eräiden arvioiden mukaan jo foinikialaiset ovat saattaneet viljellä siellä viiniä. Tuolloin Duero-joen suulle muodostuneella luonnollisella satamalla oli tärkeä rooli Välimeren kauppareiteille. Osa viininviljelyperinteestä ja myös rypäleistä on peräisin Portugalista.
Arribesissa vallitsee mannerilmasto, jossa on sekä Atlantin että Välimeren vaikutusta. Kesät ovat lämpimiä ja kuivia, talvet leutoja. Monin paikoin on kiinnostavia mikroilmastoja. Maaperä on karua ja hiekkapitoista, paikoin graniittia ja kvartsikiveä.
Viinitarhat sijaitsevat jokilaaksoissa, pääosin noin 600–700 metrissä, paikoin 800 metrin korkeudessa. Arribesin päälajike on Juan García, joka kattaa yli 40 % koko viljelyalasta.
Kiinnostava viinialue DOP Bierzo (1989) kuuluu ilmastollisesti Luoteis-Espanjan vehreään vyöhykkeeseen. El Bierzossa vallitsee suhteellisen leuto mikroilmasto, jossa Galician kosteus yhdistyy Castilla y Leónin kuivuuteen. Alue sijaitsee vuorten ympäröimässä laaksossa, jonka vuoksi rypälesato korjataan yleensä noin kuukauden aiemmin kuin muualla Castilla y Leónissa. El Bierzon maaperä on monipuolinen, vaihdellen punasavesta liuskekiveen ja kvartsihiekkaan. Laakson pohjalla maaperä on kosteampaa ja siinä on enemmän savea, jonka vuoksi siellä tuotetut viinit ovat vahvempia. Kun rinteiden maaperässä on enemmän kiveä ja liuskekiveä, maaperä läpäisee paremmin vettä. Tämä taas johtaa hienostuneempiin ja mineraalisempiin viineihin. Viinitarhat sijaitsevat 400–1000 metrin korkeudella merenpinnasta.
El Bierzossa viljellään eniten tummaa Mencía-rypälettä. Siitä valmistetut punaviinit ovat keskitäyteläisiä, raikkaita, kukkean mausteisia ja tasapainoisen tanniinisia. Vaaleista rypäleistä yleisimmät ovat Godello ja Doña Blanca. Alueen valkoviinit ovat intensiivisen hedelmäisiä, ja niiden mausta löytyy kukkaisuutta, sitruksisuutta ja mineraalisuutta.
El Bierzo on kehittynyt viinialueena huomattavasti viime vuosina, ja alueelta löytyy erinomaisia viinitiloja, joilla on paljon osaamista ja innovointikykyä, ja jotka tuottavat todella laadukkaita viinejä.
DOP Cigales (1991) on pieni viinialue Castilla y Leónin keskellä. Kiinnostavaa on, että vuonna 1888 siellä tuotettiin 15 miljoonaa kiloa rypäleitä, joita käytettiin korvaamaan Ranskan viinintuotantoa viinikirvan tuhottua ranskalaisia viljelmiä. Keskimääräinen vuosituotanto on nykyään noin 8 miljoonaa kiloa. Maaperä on hiekkaa, savea ja kalkkikiveä. Alueen ilmasto on mannermainen, ja lämpötilan vaihtelut voivat olla voimakkaita sekä vuorokauden aikana että eri vuodenaikoina. Vuotuinen sademäärä on alhainen, mutta Atlantin vaikutus tuntuu ilmastossa.
DOP Cigales on tunnettu erityisesti aromikkaista ja hedelmäisistä rosee-viineistään, joita valmistetaan sekä tummista että vaaleista rypälelajikkeista. Alueen tärkeimmät vaaleat rypäleet ovat Viura, Albillo ja Verdejo ja tummat Tempranillo ja Garnacha.
DOP León (2007) sijaitsee kahden historiallisestikin tärkeän reitin risteyksessä: pyhiinvaellusreitti Ranskasta Santiago de Compostelaan kulkee itä-länsisuunnassa, ja Ruta Vía de la Plata pohjois-eteläsuunnassa Leónista Andalucíaan. Ruta Vía de la Plata käännetään usein ’Hopeareitiksi’. Reitin nimi on johdettu arabiankielisestä sanasta al-Balat, joka kuitenkin tarkoittaa ’päällystettyä tietä’. Alkuperäinen Rooman keisarien rakentama tie kulki 470 kilometrin matkan Andalucían Méridasta (Augusta Emerita) Leónin Astorgaan (Asturica Augusta). Reitti oli tuolloin erittäin tärkeä joukkojen ja tavaroiden kuljetukselle. Nykyään se on osa Espanjan tieverkkoa.
Leónin pohjoisen sijainnin ja Atlantin läheisyyden pitäisi hillitä lämpötiloja ja lisätä sademääriä, mutta tämän viinintuotantoalueen sijainti noin 900 metrin korkeudessa merenpinnasta ja Cantabrian vuoristo muuttavat ilmaston mannermaiseksi. Kesät ovat pitkät, kuumat ja kuivat ja talvikausi ankara ja pitkä. Talvikautena esiintyy jatkuvasti sumua ja pakkasta.
León on yksi pohjoisen Espanjan tärkeimmistä vanhoista viinialueista. Viiniä on perinteisesti valmistettu rinteisiin ja kukkuloihin kaiverretuissa luolissa, joissa on viininvalmistuksen kannalta ihanteellinen tasainen lämpötila.
Alueen kivikkoisilla, kalkkipitoisilla ja vähäravinteisilla mailla on ominaisuuksia, jotka tekevät niistä ihanteellisia laatuviinien viljelyyn. Maaperä on läpäisevää, juurien tunkeutuminen helppoa ja mineraalisuolapitoisuus alhainen.
Yleisesti viljellään alueen alkuperäisrypälettä Prieto Picudoa sekä Mencíaa, Tempranilloa ja Garnachaa. Vaaleista rypäleistä yleisiä ovat Verdejo, Albarín blanco, Godello, Malvasía ja Palomino.
DOP Ribera del Duero (1982) on saanut nimensä Duero-joen mukaan. ’Ribera’ puolestaan tarkoittaa jokivartta tai joenpengertä. Alue levittäytyy Burgosin, Valladolidin, Segovian ja Sorian maakuntiin ja se on parissa vuosikymmenessä kohonnut Espanjan tärkeimpien punaviinin tuotantoalueiden joukkoon Riojan ja Prioratin rinnalle.
Alueelta on löytynyt viitteitä viininvalmistuksesta jo yli 2500 vuoden takaa, mutta varsinainen viinintuotanto alkoi 1100-luvulla, kun Burgundista tulleet benediktiinimunkit Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreittiä vaeltaessaan asettuivat jokilaaksoon ja ryhtyivät viljelemään viiniä.
Ribera del Dueron ilmasto on mannermainen ja välimerellinen. Kesällä alue kärsii kuumasta paahteesta, talvella kovista pakkasista. Myös kesäisin vuorokauden lämpötilaerot ovat suuret. Vuosittaiset sademäärät jäävät alle 450 millimetrin.
Sekä ilmasto että maaperä ovat viinintuotannolle ihanteelliset; savimaa varmistaa kosteuden ja tuo viineille luonnetta, maaperän kalkki eleganssia ja monimutkaisuutta, ja kivien lämpö kypsyyttä ja makeutta. Kova talvi hidastaa viiniköynnöksen heräämistä satokauteen, ja päivän ja yön lämpötilavaihtelut varmistavat rypäleiden kypsymisen hitaasti ja myöhään. Viljelmät ovat 700–1000 metrin korkeudessa. Kun viinitarhat sijaitsevat korkealla merenpinnan yläpuolella, rypäleet säilyttävät viileähköjen öiden vuoksi hapokkuutensa, vaikka päivälämpötilat kipuavatkin korkeiksi.
Ribera del Dueron viinit ovat usein intensiivisiä, täyteläisiä ja hyvin ikääntymiskykyisiä. Alueen pääasiallinen lajike on Tinto Fino eli Tinta del País (Tempranillo). Juurikin Tinto Fino antaa Ribera del Dueron monivivahteisille ja täyteläisille punaviineille ominaisen aromin ja värin. Muita viljeltäviä tummia lajikkeita ovat Cabernet Sauvignon, Merlot, Malbec ja Garnacha Tinta. Vaaleista rypäleistä eniten viljellään Albillo Mayor-lajiketta.
DOP Ruedan (1980) viljelmät sijaitsevat kumpuilevassa maastossa Duero-joen muodostamassa painanteessa. Alueen ilmasto on mannermainen, mutta altis Atlantin tuulille. Talvella lämpötila voi laskea nollaan, ja nousta kesällä +30 °C asteeseen. Vuotuinen sademäärä vaihtelee 300 ja 500 millimetrin välillä. Talvella ja keväällä saattaa pakkanen, rakeet, jäätävä sumu ja kovat tuulet kurittaa viinitarhoja.
Duero-joen lähellä sijaitsevat viinitarhat hyötyvät tulvavesien kerryttämästä ravinnelisästä ja maaperän kalkkipitoisuudesta. Alueen eteläosassa pintamaa on hiekkaista, syvemmältä soraa ja savea.
Ruedassa viljellään erityisesti vaaleaa Verdejoa, mutta myös Viuraa, Sauvignon Blancia ja Palomino Finoa. Ruedan valkoviinit vaihtelevat raikkaan hedelmäisistä elegantin syviin tammikypsytettyihin viineihin. Niistä voi löytää sitrusta, trooppisia hedelmiä ja houkuttelevaa mineraalisuutta. Ruedan voidaan sanoa olevan nykyaikaisten espanjalaisten valkoviinien edelläkävijä, kun 1970-luvun jälkeen tämä lähes unohdettu viininviljelyalue asteittain muuttui aromaattisten valkoviinien keskukseksi.
Ruedassa tuotetaan myös erittäin kiinnostavia ja laadukkaita punaviinejä, jälkiruokaviinejä ja kuohuviinejä. Viljellyistä tummista lajikkeista mainittakoon Tempranillo, Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah ja Garnacha Tinta.
DOP Tierra del Vino de Zamoran (2007) läpi virtaa Duero-joki, ja sen halki pohjoisesta etelään kulkee Vía de la Plata. Dueron lisäksi myös Guareña- ja Valderaduey- joet virtaavat alueella, mikä antaa maaperälle selkeän alluviaalisen luonteen. Maaperä on syvää, läpäisevää ja vähäravinteista, pinnalta hiekkaista ja soraista ja syvemmältä savista.
Viinitarhojen keskimääräinen korkeus merenpinnasta on noin 750 metriä. Alueen ilmasto on mannermainen, talvet ovat kylmät ja kesät kuumat ja kuivat. Sademäärä on niukkaa, keskimäärin vain noin 400 mm. Pääasialliset rypäleet ovat Tempranillo, Malvasia, Moscatel de Alexandria ja Verdejo. Viinitarhat ovat vanhoja, keskimäärin 65-vuotiaita.
DOP Toro (1987) on erittäin vanhaa viininviljelyaluetta. Keskiajalla kruunu salli ainoastaan Toron viinien myynnin kaupungeissa. Toron kaupunki olikin tuolloin viinintuotantonsa vuoksi yksi Leónin kuningaskunnan vauraimmista. Torossa on edelleen useita vanhoja kellaritiloja, joita aiemmin käytettiin viinien valmistukseen.
Toron viinejä tiedetään olleen myös Kolumbuksen laivoissa, joten ne ovat olleet ensimmäiset uudelle mantereelle Euroopasta viedyt viinit.
Toro on ollut tunnettu vahvoista ja pippurisista punaviineistään, mutta uuden sukupolven enologien myötä viinintuotanto on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi monipuolistunut.
Torossa vallitsee mannerilmasto, eli pitkät, kuumat kesät, ja kylmät pakkastalvet, mutta myös Atlantin tuulten vaikutus on havaittavissa. Sademäärä on vähäinen, vain noin 350–400 mm vuodessa. Maaperä on hiekkainen, savinen ja kalkkipitoinen.
Viinitarhat sijaitsevat 600–750 metriä merenpinnasta. Torossa viljellään erityisesti tummia Tinta de Toro eli Tempranillo-, Tinto de Madrid- ja Garnacha-rypäleitä, sekä kansainvälisiä Cabernet Sauvignon-, Malbec- ja Merlot-lajikkeita. Toron punaviinit ovat täyteläisen hedelmäisiä, raikkaita ja tasapainoisen hapokkaita. Torossa tuotetaan myös jonkin verran rosee- ja valkoviiniä, pääasiallisina rypäleinä Verdejo ja Malvasia. Toron valkoviinit ovat herkkiä ja kukkaisia, ja niistä löytyy omenan, ananaksen ja hunajan aromeja.
