Grupo Fuente Oy

Espanjan viinin 3000-vuotinen historia

Viiniköynnöksiä on ollut maapallolla yli kaksi miljoonaa vuotta, mutta viinin valmistus on todennäköisesti aloitettu Kaukasuksen eteläpuolella arviolta 7000 vuotta sitten, mahdollisesti jo aiemmin. Vaikka villinä kasvavasta viiniköynnöksestä pudonneet rypäleet muuttuvat itsestään ihanteellisissa oloissa viiniksi, niin tuotannon hallitsemiseksi muinaiset kansat kehittivät menetelmiä, joilla rypäleistä saatava kallisarvoinen mehu ja siitä syntyvä alkoholipitoinen juoma saatiin talteen.

Viinin valmistuksesta löytyy merkkejä Kiinasta ja Egyptistä ajalta 3000 eaa. Egyptiläiset ovat myös tallentaneet kuviin viininvalmistuksen pienetkin yksityiskohdat, mikä osoittaa, että taito hallittiin täydellisesti jo 5000 vuotta sitten.

Foinikialaiset ja Espanjan ensimmäiset viinitarhat (n. 1000 eaa. – 200 eaa.)

Viini on ollut varhaisista ajoista lähtien tärkeä osa myös Espanjan kulttuuria ja taloutta. Foinikialaiset toivat viinin valmistuksen taidon Espanjaan. Murciasta on löydetty vanhimmat Välimereltä koskaan löydetyt laivan hylyt ajalta 700 eaa. Ne kertovat foinikialaisten kaupan laajuudesta ja kehittyneestä kaupankäyntijärjestelmästä. Hylyistä on löydetty foinikialaisia keraamisia amforoita, joita käytettiin muun muassa viinin ja öljyn merikuljetukseen. Lisäksi on löydetty viinin nauttimiseen tarkoitettuja maljoja ja sekoitusastioita. Foinikialaiset vaihtoivat usein viinin paikallisiin metalleihin kuten lyijyyn ja hopeaan.

Espanjan vanhin tunnettu viinintuotantopaikka on Valencian Solana de las Pilillas. Arkeologiset löydöt, kuten viinisammiot, amforat, rypäleensiemenet ja asiakirjat kertovat, että siellä valmistettiin viiniä jo 7. vuosisadan lopulla tai 6. vuosisadan alussa ennen ajanlaskumme alkua.

Myös Andalucíasta on löydetty tietoja muinaisesta viininvalmistuksesta. Esimerkiksi Cádizista, Jerezistä ja Jaénista on löytynyt viinitiloja, jotka ajoittuvat neljännelle vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua.

Länsimaisen sivilisaation vanhin tunnettu täydellisesti säilynyt viininvalmistuslaitos löydettiin vuonna 1991 Cádizin maakunnasta Sierra de San Cristóbalin kukkulan juurelta. Se on ajoitettu 200-luvulle eaa. Kaivausten yhteydessä löydettiin muun muassa kaksi viinipuristinta, uuneja sekä varastotiloja, joissa säilytettiin amforoita. Koko viereinen foinikialaisten 800-luvulla eaa. perustama Doña Blancan asutusalue tuotantolaitoksineen kattoi kokonaisuudessaan huimat 7 hehtaaria.

Foinikialaisten viinit olivat hyvin makeita, vahvoja valkoviinejä, joissa saattoi olla hartsin tuomaa pihkan aromia. Sadonkorjuun jälkeen rypäleet kuljetettiin puristamoon, jossa rypälemehu irrotettiin polkemalla. Mehu valui altaaseen, josta se siirrettiin käymisprosessin ajaksi saviastioihin. Käymisen jälkeen viiniä kuumennettiin sen sokeripitoisuuden kasvattamiseksi ja säilyvyyden parantamiseksi. Jos viini kuljetettiin meriteitse, amforoiden sisäpinnat käsiteltiin mäntyhartsilla. Hartsi tunkeutuu huokoiseen saveen ja muodostaa täysin vedenpitävän kerroksen, minkä lisäksi se ominaisuuksiensa vuoksi toimii säilöntäaineena.

Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että Doña Blancassa oli viininvalmistuksen lisäksi myös muuta teollista toimintaa, kuten suolantuotantoa ja arvokkaan ja arvostetun purppuravärin valmistusta. Purppuraväri oli foinikialaisten vaurauden, identiteetin ja maailmanlaajuisen kaupankäynnin kulmakivi. Kun sen valmistaminen Libanonissa ei enää ollut mahdollista, foinikialaiset siirsivät tuotannon Karthagoon ja Cádiziin. Sana foinikialainen tarkoittaakin ”purppuran maata” tai ”purppurakauppiasta”.

Roomalaiset kehittävät viininviljelyä ja kauppaa (200 eaa. – 400 jaa.)

Roomalaisten vaikutus Espanjan viinintuotannon kehittymiseen oli erittäin suuri. Viiniä tuotiin Italiaan paljon eteläisen ja itäisen Espanjan roomalaiskolonioista, sillä vaikka Italian viinintuotanto oli jo tuolloin vireää, kotimarkkinoiden kysyntäkin oli suurta. Tuolloin myös Galliaan vietiin enemmän espanjalaista kuin italialaista viiniä, mistä löytyy todisteita Normandian, Loiren laakson, Bretagnen, Provencen ja Bordeaux’n siirtokuntien raunioista.

Rooman vallan aikana Hispanian päätuotantoalueet olivat pohjoisen Tarraconensis ja etelän Baetica. Tarraconensis kattoi nykyisen Katalonian, Riojan, Ribera del Dueron ja Galician, ja Baetica nykyisen Andalucían.

Roomalaiset rakensivat teitä, satamia ja akvedukteja ja toivat Espanjaan uusia menetelmiä muun muassa viiniköynnösten leikkaamiseen ja maanparannukseen.

Kiinnostavaa on, että kun yksi Grupo Fuenten yhteistyöviinitiloista eli Rondassa sijaitseva Bodega Doña Felisa laajensi viinitarhojaan, alueelta löytyi viitteitä Rooman vallan aikaisesta viinintuotannosta.

Maurien valtakausi oli kielletyn viinin aikaa (711–1492)

Viiniköynnösten viljely kukoisti Espanjassa myös maurilaisvallan aikana. Vaikka Koraanin lait kieltävätkin muslimeita juomasta alkoholia, muslimivalloittajat eivät kieltäneet viinin valmistusta kristityiltä. Lisäksi viinirypäleitä tarvittiin moneen muuhunkin; Niitä syötiin sellaisenaan ja kuivatettiin rusinoiksi sekä käytettiin rypälesiirapin valmistukseen. Alkoholia myös tislattiin hajuvesien ja voiteiden valmistukseen ja käytettiin lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Makeaa Málaga-viiniä on valmistettu satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Kun arabien aika tuli, hallitsija Idrsiss II antoi sille vuonna 1047 nimen xarab almalaqui eli Málagan siirappi. Kerrotaan, että sitä sai nauttia, koska se ei ollut viiniä… Juomaa tiedetään käytetyn tuolloin myös lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten ruokahalun herättämiseen ja yleiskunnon kohottamiseen.

Maurilaisvallan aikana monia viinitarhoja hylättiin tai otettiin muuhun maatalouskäyttöön ja laajamittainen kaupallinen viininvalmistus väheni merkittävästi verrattuna roomalaisaikaan. Samanaikaisesti maurit kuitenkin paransivat kastelujärjestelmiä ja kehittivät pengerviljelyä. Tämä paransi edellytyksiä viinintuotannon kehittämiselle maurilaisvallan päätyttyä.

Keskiajan munkit viiniperinteen jatkajina (1492 – 1600-luku)

Katolisilla luostareilla oli merkittävä rooli viinikulttuurin säilyttämisessä ja sen elvyttämisessä maurien valtakauden jälkeen. Viininviljelyperinne oli säilynyt luostareissa vuosisatojen ajan, sillä viini oli tärkeä osa sakramentteja ja katolisia messuja, ja olennainen osa luostarien päivittäistä ruokavaliota. Munkit pitivät tarkkaa kirjaa säästä, sadoista ja viininvalmistustavoista sekä siitä mitkä rypälelajikkeet menestyivät parhaiten tietyissä maaperätyypeissä. He myös laativat ensimmäiset viininviljelyn oppaat ja toivat Espanjaan uusia köynnöslajikkeita varsinkin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin kautta Ranskasta.

Viininvalmistuskiellon poistuttua viininviljely laajeni Espanjassa nopeasti ja viinitarhojen istuttamisesta tuli myös keino turvata kristillisten kuningaskuntien rajaseudut ja asuttaa ne uudelleen. Viinitarhojen perustamiseen saatettiin velvoittaa jopa lailla. Allekirjoittaessaan maanvuokrasopimuksen galicialaisen talonpojan oli sitouduttava istuttamaan viiniköynnöksiä kaikkialle, missä niiden uskottiin menestyvän, sekä kastanjapuita muille maa-alueille, sikojen ravinnoksi.

Pohjoisessa viinitarhat levisivät Dueron jokialueen tasangoille, Ebro-joen laaksoon eli nykyisten Riojan ja Navarran viinialueille ja Galician kukkuloille. Etelämpänä viinintuotantoon palautettiin maureilta takaisin vallattuja maita, ja keskisessä Espanjassa rakennettiin kaupunkien ja linnojen ympärille laajoja viinitarhavyöhykkeitä. Satamat, kuten Bilbao, Málaga ja Cádiz, kasvoivat voimakkaasti.

Monet alueet alkoivat tulla tunnetuiksi omaleimaisista viinityyleistään ja Jerezin viineistä tuli erittäin kysyttyjä varsinkin Englannissa, jossa sherry saavutti nopeasti suosiota. Monet espanjalaiset viinit pysyivät kuitenkin pitkälti alueellisina.

El Bierzossa, aivan Camino de Santiago -pyhiinvaellusreitin varrella, on upea vuonna 990 rakennettu Carracedon luostari. Munkit kehittivät alueen maanviljelyä, ja viinintuotantoa ja luostarin vaikutusvalta ulottui kauas El Bierzon alueen ulkopuolelle Leóniin, Galiciaan ja Asturiasiin.

Carracedon luostarin upea goottilainen keittiö Cocina de la Reina (Kuningattaren keittiö) on nimetty Leónin kuningas Alfonso VII:n sisaren Doña Sanchan mukaan, sillä hän vaikutti merkittävästi luostarin kunnostamiseen ja laajentamiseen. Keittiö on harvinainen esimerkki säilyneestä luostarikeittiöstä.

Carracedon luostarin vieressä on yksi Grupo Fuenten yhteistyöviinitiloista, Bodega del Abad, eli Apotin viinikellari. Viinitila on valinnut tunnuksekseen Carracedon luostarin keittiön ikkunan.

Escaladein luostari perustettiin syrjäiseen laaksoon Montsant-vuoriston juurelle vuonna 1194. Kerrotaan, että kun munkit etsivät ihanteellista paikkaa luostarille, he kohtasivat paimenen, joka kertoi nähneensä unen enkeleistä, jotka käyttivät taivaasta laskeutuessaan tikkainaan korkeaa mäntyä. Munkit tulkitsivat tämän merkiksi Jumalalta paikasta, johon luostari tulisi perustaa. Escaladei tarkoittaakin ”Jumalan tikkaita”.

Luostarin merkitys oli suuri ja ulottui laajalle; munkit viljelivät viljaa, hedelmiä, pähkinöitä, oliiveja ja viiniköynnöksiä, perustivat myllyjä jauhon, öljyn ja paperin tuotantoa varten ja harjoittivat jopa kaivostoimintaa. Luostarin myötä Prioratin syrjäinen laakso muuttui koko alueen taloudelliseksi keskukseksi. Escaladei toimi luostarina vuoteen 1835 saakka, jolloin kirkollisen omaisuuden pakkolunastus ja kansannousujen yhteydessä tapahtunut ryöstely johtivat luostarin hylkäämiseen. Luostari rappeutui parissa vuodessa ja avattiin osin kunnostettuna yleisölle vasta reilut kymmenen vuotta sitten.

Uusia markkinoita

Espanjalaisten viinien suosio kasvoi 1400- ja 1500-luvuilla, ja varsinkin Alicanten, Galician, Jerezin ja Riojan viinit kulkivat kauppalaivojen kyydissä Hollantiin ja Englantiin. Vaikka keskiajan Euroopassa arvostettiin makeita, väkevöityjä ja täyteläisiä viinejä, Espanjasta vietiin pohjoiseen myös kuivia puna- ja valkoviinejä.

Suosittuja makeita viinejä olivat esimerkiksi täyteläinen ja makean siirappinen Alicanten Monastrell, sekä Jerezin meripihkanväriset sherryt, joita saatettiin vielä makeuttaa hunajalla tai sokerilla, kun ne saapuivat Lontooseen tai Amsterdamiin. Riojasta vietiin ulkomaille ennen muuta makeita viinejä, mutta myös kuivia ja tanniinisia ​​pöytäviinejä, joita usein sekoitettiin tulosatamassa kevyempiin paikallisiin viineihin. Galician Ribeirosta puolestaan vietiin kevyitä, raikkaita ja hapokkaita valkoviinejä sekä teräviä ja tanniinisia punaviinejä. Niitä arvostettiin virkistävinä pöytäviineinä.

Kolumbuksen löytöretkien myötä espanjalaiset viinit ja köynnökset levisivät Espanjan siirtomaihin. Kerrotaan, että Toron viinejä olisi ollut Kolumbuksen aluksilla vuonna 1492, jonka myötä ne ovat olleet ensimmäiset uudelle mantereelle Euroopasta viedyt viinit.

Espanjan imperiumin laajentuessa Uuteen maailmaan viinistä tuli välttämätön hyödyke tutkimusmatkailijoille ja uudisasukkaille. Espanjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat viinitarhoja eri puolille Etelä-Amerikkaa ja toivat espanjalaisia viiniköynnöksiä alueille, joista sittemmin tuli merkittäviä viinintuottajia, kuten Argentiinaan ja Chileen.

1900-luvun suuri murros

Euroopan viinintuotannossa tapahtui suuria mullistuksia 1800-luvun lopulla, kun viinikirvat (Phylloxera vastatrix) levisivät Pohjois-Amerikasta tuotujen viiniköynnösten mukana ensin Ranskaan ja myöhemmin muualle Eurooppaan. Kun kirvat tuhosivat Ranskan viinitarhoja, Espanjan viineille muodostui hyvät vientimarkkinat. Samanaikaisesti ranskalaisia viinintekijöitä tuli Espanjaan tuoden mukanaan uusia lajikkeita ja tuotantomenetelmiä. Bordeaux’n viinimestareilta on perua muun muassa tammitynnyrien käyttö ja sen Espanjassa edelleen monin paikoin yleinen koko, 225 litraa.

Pian kuitenkin viinikirva tavoitti myös Espanjan, ja tuhosi 1800-1900 luvun vaihteessa paljon Espanjan tarhoja. Viinikirva mullisti tuotantomenetelmät pysyvästi, kun uudet köynnökset piti varttaa kirvalle vastustuskykyiseen amerikkalaiseen runkoon. Muutamin paikoin Espanjassa, kuten Jumillassa, suurilta tuhoilta vältyttiin hiekkamaan ansiosta, sillä viinikirva ei pääse hiekkakerroksen läpi tuhoamaan viiniköynnöksen juuria. Jumillan lisäksi myös Torosta, Kastilia-La Manchasta ja Galiciasta löytyy vanhoja ns. Pie Franco -köynnöksiä, jotka voivat olla yli satavuotiaita.

Espanjan viiniteollisuus joutui kohtaamaan tämän jälkeen vielä monia muitakin katastrofeja, ja tuotantomäärät vähenivät 1900-luvulla merkittävästi monilla viinialueilla. Viinintuotantoa kurittivat maanomistukseen liittyneet jännitteet, sisällissota, korkeat viljan hinnat ja paremmat työskentelymahdollisuudet esimerkiksi teollisuudessa. Suurten kaupunkien kiinteistörakentaminen on myös vuosien varrella kutistanut monien viinialueiden viljelyalaa.

Espanjan viinit tänään

Viime vuosikymmeninä Espanjan viinintuotantoa on kehitetty systemaattisesti ja Espanja onkin nyt yksi viinialan kiinnostavimmista maista. Viininviljelyn muutos on nopeaa, uusia köynnöksiä istutetaan, perinteisiä jo lähes unohdettuja rypälelajikkeita otetaan käyttöön ja uudet tuottajat tulevat mukaan kuvaan. Kun tähän yhdistyy maan erittäin pitkä viinihistoria, monipuolinen topografia, maaperä ja ilmasto sekä kuumiin oloihin ja korkeisiin tarhoihin sopeutuneet alkuperäislajikkeet, edellytykset kiinnostavien laatuviinien tuotannolle ovat erinomaiset.